valokuvateos

Talven värit - Colors of Winter


Tämä kuvasarja on otettu 7.12.2013. Silloin oli satanut Tampereelle ensimmäinen kunnon lumisade, joka ei sitten montaa päivää maassa viihtynytkään ja talvi jäi odotuttamaan tuloaan.

Tämä päivä oli ainakin itselleni, ja uskon, että monelle muullekin, suuri helpotus. Vihdoinkin syksyn pimeys sai väistyä ja valo pääsi hohtamaan lumen kautta kaikkialle. Otin kameran mukaan ja lähdin nauttimaan talvisesta säästä Hervannan Särkijärven maisemiin.

Se mistä erityisesti nautin ja mikä oli oivallukseni tällä lenkillä - kyllä, hämäläinenkin saa silloin tällöin oivalluksia - oli se, että talvi ei olekaan valkoinen. Niin oli aina ennen ajatellut ja niinpä en talvisin kovin paljoa ole koskaan kuvannut. Nyt kuitenkin oivalsin, että talvi suorastaan tulvii erilaisia värejä. Nyt vain pysytellään enemmän pastellisävyissä. Mutta kyllä väriä piisaa, kun vain katselee ympärilleen.

Mutta siinäpä se! Ehditkö itse katsella ympärillesi, kun riennät seuraavaan tapaamiseen tai harrastukseen? Tai kun käyt lenkillä ulkona, katseletko koskaan maisemia, vai posotatko vain eteenpäin?

Itse olen saanut sen lahjan, että on aikaa katsella maisemia. Nauttia matkasta. Olen kiitollinen siitä lahjasta, koska ennen sitä en osannut katsella ympärilleni, saati nauttia. Ja kun sanon etten osannut katsella ympärilleni, sen voi käsittää kahdella tavalla. Molemmat ovat oikein. Ihan kirjaimelisesti, en oikein osannut nauttia luonnosta. En lintujen laulusta. En varmaan edes kuullut lintujen laulua aiemmin. Elin liian itsessäni. Liian sisäänpäin kääntyneesti. Itsekkäästi. Josta johtui se, etten osannut katsella ympärilleni myöskään sosiaalisesti. Tuttuja kohtaa varmaan olin ihan normaali, mitä se sitten tarkoittaakaan, mutta tuntemattomia kohtaan, olin täysin välinpitämätön. Se on valitettava nykypäivän sairaus. Tuo välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys voi maksaa ihmiselle koko elämän.

Laskimotukos vuonna 2006 oli yksi merkittävä etappi matkalla pois välinpitämättömyydestä kohti huomaavaisuutta. Tukoksen seurauksena yleiskuntoni romahti ja jouduin ihan konkreettisesti hidastamaan kulkuani monessakin mielessä. Toinen merkittävä etappi oli täydellinen uupuminen ja työstä pois jääminen. Tämän hidastuksen seurauksena aloin kuitenkin nähdä enemmän. Oli aikaa katsella ympärilleen, kun ei ollut niin kova vauhti päällä. Ei tarvinnut enää jättää ruokatuntia pitämättä itseaiheutetun kiireen takia. Oli aikaa taas juoda kuppi kahvia terassilla ja vain katsella, ihmetellä ja mietiskellä. Voi vain nauttia suloisesta tekemättömyydestä. Olla vaan!

Tätä olemisen ymmärrystä en vaihtaisi enää pois mistään hinnasta. Toki ihminen tarvii työtä ja tekemistä. Se kuuluu ihmisen elämään ja on merkittävä tekijä ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Mutta työn vastapainona tarvitaan lepoa. Siis lepoa! Ei television tuijottamista, vaan ihan oikeata lepoa. Mielen lepoa. Välillä on ihan mukavaa ja rentouttavaa katsella joku huono elokuva, ei se sinällään ole väärin. Mutta varsinkin, jos on istumatyöläinen, ei välttämättä kannata kotiin pästyään ensimmäisenä rojahtaa sohvalle tapittamaan televisiota tai räpläämään puhelinta tai Ipadia.

Pysähtyä voi myös liikkeessä. Lepo löytyy enemmänkin mielentilana, kuin fyysisenä. Ennen kaikkea todellinen lepo löytyy Jumalan Sanasta. Mutta se vaatii pysähtymistä. Pysähtymistä mielessään. Rukousta. Kääntymistä Jumalan puoleen joka hetki. Ei vain aamulla tai illalla. Jos haluat elämältäsi enemmän, elä Jumalan kanssa. Joka hetki. Jumala on nimittäin läsnä koko ajan. Oletko itse?

Rukous on enemmänkin mielentila, kuin suoritus. Itseasiassa, jos rukous tuntuu sinusta suorittamiselta, jotain on pielessä. Uskonnollisuus on suorittamista. Kaavoja ja sääntöja. Usko taas on elämistä. Olemista. Läsnä olemista. Huomaamista. Toisen huomaamista. "Toisenlaista paastoa minä odotan, että vaatettaisit alastoman, huolehtisit leskistä ja orvoista. Päästäisit vangitut vapauteet, irrottaisit sorrettujen kahleet." Suurin piirtein näin sanotaan Jesajan kirjassa. Jeesus sanoi saman asian tiivistettynä: Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.

Huomaatko sinä lähimmäisesi, huomaatko talven värit?
Vai näetkö vain mustaa tai valkoista?
Huomaaminen, huomaavaisuus... siinäpä avain hyvään elämään.

Samuli Saarinen, 9.1.2014